maanantai 7. huhtikuuta 2014

Juotettu ketju!

Viime syksynä aloittelimme juotetun ketjun tekemistä ja tässä talven mittaan on tullut jo valmistakin. Alkuperäinen tarkoitus oli tehdä ranneketju, mutta se sitten vähän venähti matkan varrella.

Ketjun tekemisen aloitimme sulattamalla itse hopeasta tankoaihion, jonka sitten valssasimme ohueksi langaksi. Valssattu lanka on kulmikasta, joten se piti vielä vetää ohuemmaksi langaksi langanvetokoneella ja samalla lanka pyörityi.


Valmiista langasta kierrettiin lenkkejä sopivan kokoisen tangon ympärille. Ja lenkit sitten sahattiin irti toisistansa.




Oikeankokoinen lenkki selviää vain sovittamalla, joten jouduin tekemään lenkeistä muutaman kokeilukappaleen ennen kun oikeat mitat löytyivät.

Ensimmäisessä kokeilukappaleessa lanka oli liian vahva ja lenkki liian pieni. neljä ensimmäistä lenkkiä onnistuivat oikein hyvin, mutta sitten seuraavat eivät enää mahtuneetkaan reiästä läpi.


Toiseen kokeiluun ohensin lankaa ja tein isomman lenkin. Lanka oli hyvän vahvuista nyt, mutta lenkkikoko liian suuri. Ketjusta tuli mielestäni liian väljä.


 Kolmannella kerralla alkoi jo näyttää paremmalta.


Ja sitten vaan juottamaan.
Lenkit pujoteltiin toistensa lomitse ja juotettiin sitten kiinni.


Oli kyllä aluksi melkoisen hankalaa ja älyttömän hidasta puuhaa.
Ajattelin, että ei tästä kyllä rannekorua kummosempaa ehdi tänä talvena tehdä.
Tässä ensimmäisen työpäivän tuotos.


Mutta sitten se alkoikin yllättäen sujua ja oho se olikin yllättäen liian pitkä ranteeseen.
Päätin sitten, että harjoitus tekee mestarin ja sitä mitä pidemmän teen,
niin sitä enemmän saan harjoitusta.
Tässä aletaan olla jo puolivälissä :)



Juottamisen jälkeen ketju oli tämän näköistä. Ei mitenkään kovin kaunista vielä.
Ketju piti siis vielä hapottaa ja kiillottaa kiillotusrummussa.



Ja valmiiseen ketjuun liitin vielä kauniin lasihelmen.
Valmis ja eikun sitten vaan arvioitavaksi.



© Emmaleena Niemi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti